Untitled Document

Motorex Motoclean ja Motorex Quick Cleaner

Tuotetestaaja #1

Olen kaupunkilaismotoristi. Pyörille on tallipaikka, jossa ei voi puhdistaa pyöriä. Kotipihalla ei ole mahdollista käyttää juoksevaa vettä pyörien puhdistamiseen.
Olen tähän asti puhdistanut pyörät pesusienellä ja miedolla pesuaineella. Jälki ei ole aina ollut kovin tyydyttävä, kun pyörä on kuivanut. Lika on pääosin kyllä aiemminkin lähtenyt, mutta on jäänyt sellainen tunne, että pinnat eivät ole täysin puhtaita.
Olen suhtautunut hieman skeptisesti erilaisiin moottoripyörien puhdistusaineisiin. Olen epäillyt, onko niistä aidosti apua vai ovatko ne vain samaa aineitta uusissa kuoseissa.
Lupauduin testaamaan kahta sveitsiläisen Motorexin tuotetta. Ensimmäinen on nimeltään Quick Cleaner – Wipe and go. Toinen on nimeltään Moto Clean. Kumpikin on pakattu suihkupulloon, josta ainetta ruiskutetaan pyörään.
Kokeilin ensiksi Quick Cleaneriä pyörään, joka ei ole ollut kovin likainen, mutta jossa oli käytön jälkiä ja oli kerännyt tallissa ollessa pölyä. Tässä pyörässä on paljon muoviosia, jotka olen saanut aiemmin puhtaiksi, mutta pinnat ovat jääneet haaleiksi. Haaleat pinnat ovat näyttäneet pesun jälkeen edelleen likaisilta.
Ohjeessa sanotaan, että ruiskuta puhdistettavalle pinnalle ja anna vaikuttaa hetken. Pyyhi sitten kuivalla pyyhkeellä. Ei saa antaa jäädä vaikuttamaan liian pitkäksi aikaa.
Minulle sattui testattaessa tilanne, että olin ehtinyt ruiskuttaa ainetta puhdistettavalle alueelle, kun puhelin soi. Aine pääsi vaikuttamaan ja en ehtinyt pyyhkiä sitä pian. Kun puhelun päätyttyä yritin puhdistaa, niin ei onnistunut. Alue oli kuivunut ja siitä näki pisaroiden jäljet. Ruiskutin uudestaan puhdistusainetta samoille alueille ja kuivasin alueen pyyhkeellä. Ei aiheuttanut mitään pysyviä jälkiä ja aiemmat jäljet lähti irti hyvin.
Olin yllättynyt pesuaineen tehosta. Muoviosat alkoivat kiiltää ja aiempi haileus muovipinnoilta häipyi. Nyt mustat muoviosat vaikuttavat kuin uusilta. Ero aiempaan oli huomattava ja Motorexin eduksi.
Aine loi kiiltävän pinnan myös muihin osiin. On todellinen pikapesuaine, jolla saa nopeasti hyvän lopputuloksen, jos pyörä ei ole kovin likainen lähtötilanteessa.
Toista tuotetta kokeilin pyörään, joka oli selkeästi likainen. Olin ajanut pyörällä hieman märillä hiekkateillä ja maantiellä sadekelillä.
Moto Cleania ruiskutetaan puhdistettaville alueille. Ohjeen mukaan aine saa vaikuttaa maksimissaan 5 min ennen huuhtelua. Huuhtelu pitäisi tehdä runsaalla vedellä. Jos on todella likaisia alueita, niin sientä voi käyttää apuna puhdistuksessa.
Itselläni ei ollut mahdollisuutta käyttää juoksevaa vettä huuhteluun. Pesin pesuaineella käsittelemäni alueet todella märällä sienellä ja runsaalla vedellä. Kuivasin vielä kuivalla pyyhkeellä. Kun pinta oli kuivunut, niin katteiden pintaan jäi jäljet pyyhkeen käytöstä. Tietenkin märkiä pintoja pyyhittäessä pyyhe kostui. Tein vielä toisen pyyhinnät uudella pyyhkeellä, joka oli kuiva. Nyt pinnasta tuli todella kiiltävä. Lika oli lähtenyt hyvin pois.
Kokeilin pesuainetta myös vanteiden puhdistamiseen, koska ohjeen mukaan ei vahingoita kumia. Öljyiset kohdat vanteista puhdistuivat helposti, kun käytin apuna sientä.

Olen tyytyväinen molempien aineiden tehoon. Quick Cleaner on apu pikapuhdistukseen, kun pyörä ei ole liian likainen. Quick Cleanerillä saa muovipinnat kiiltämään. Moto Clean on sitten likaisen pyörän todellinen puhdistusaine, jolla sitkeä lika irtoaa helposti. Aineiden tehot ja helppokäyttöisyys vakuuttivat minut, joten minusta tuli näiden pesuaineiden käyttäjä jatkossa pyörien puhdistukseen

***

Tuotetestaaja #2


Quick Cleaner
Quick Cleaneria mainostetaan kerrostalomotoristin täydellisenä pesuaineena. Aineella puhdistettaessa ei tarvitse käyttää lainkaan vettä, jolloin se sopii hyvin myös matkoille mukaan. Ohjeen mukaan ainetta suihkutetaan pinnalle, annetaan vaikuttaa hetki ja pyyhitään pois. Kuulostaa helpolta!
Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi kypärän visiiri, jota erilaiset lentävät ötökät olivat pommittaneet. Vanhimmat jäljet olivat viikon vanhoja, eli perinteisellä vesi&fairykombolla olisi nekin saanut pienellä työllä irti. Kun ainetta suihkuttaa pinnalle muodostaa se veden ja pesuaineen sekoitukselta vaikuttavan pinnan. Annoin aineen vaikuttaa pari minuuttia, jolloin Quick Cleaner alkoi näyttää kuivumisen ensimmäisiä merkkejä. Nyt siis vain pyyhkimään, ja puhdasta tulee? Pyyhin kuivalla kankaalla visiirin puhtaaksi, ja tulos yllätti minut positivisesti. Jäljelle jäi vielä rippeet kahdesta suurimmasta paakusta, mutta nekin lähtivät kun suihkutti ainetta ko. kohtiin uudestaan ja pyyhki pois. Lopputuloksena kirkas visiiri helposti, ehdottamasti kätevä tapa puhdistaa visiiri esimerkiksi tien päällä.

Seuraavaksi vuorossa oli pyörän keula. Suurimmaksi rajoitteeksi Quick Cleanerin käytössä osoittautuu ettei sitä saa käyttää auringonpaisteessa, aurinkoisella ilmallahan sitä kumminkin suurin halu puhtaaseen pyörään itselläni syntyy. Eli pitää siis etsiä pihalta varjoinen kulma ja putsailla siellä. Keulaan olin jo reilun viikon kerännyt tarkoituksella puhdistettavaa, eli ”osumia” riitti. Suihkutin ainetta keulaan kahteen kertaan, pitäen välissä reilun parin minuutin tauon. Kun aloin pyyhkimään keulaa irtosi suurin osa liasta helposti, mutta jäljelle jäi myös monia likaisia kohtia. Varsinkin vanhemmat (n. viikon hautuneet) eivät tuntuneet lähtevän millään. Neljännen suihkutus/pyyhkimis-kerran jälkeen luovutin, ja jätin nämä pienet epäpuhtaudet keulaan. Toivottavasti Motoclean saa ne irti! Rätillä joka oli kostunut pyyhkimisestä sai helposti irti pienet pölyt sun muut penkiltä, putkesta, takakatteista jne.

Tuomio:
Hyvä aine pieneen putsaukseen kotona ja tien päällä. Puhdistaa hyvin visiirit, aurinkolasit ja kevyesti likaiset pyörän osat. Erityismaininta suihkepullosta, josta tulee
ainetta vaikka ylösalaisin! Huono aine kunnon pesuun, irroittaa vain kevyttä likaa.

Motoclean
Motoclean pitäisi mainospuheiden perusteella irroittaa lähes mitä vain, olenkin siis säästänyt pyörään pariin paikkaan töitä aineelle. Tämäkin pullo toimii myös ylösalaisin, erittäin kätevää! Motoclean muodostaa suihkutettaessa vaalean vaahtomaisen pinnan, joka pysyy hyvin paikallaan eikä esimerkiksi valu vanteen yläosasta alas.

Ensimmäinen kohde on helppo: takavanne jossa haastavimpana likana on ketjurasvan rippeitä rasvauksen jäljiltä. Tähän kohteeseen olen yrittänyt aikaisemmin
jokapäiväiseen auton pesuun tarkoitettua Taxi Cleaner -ainetta, mutta se ei saanut rasvan jäämiä irti. Heti on helppo arvostaa suihkepullon toimintaa missä tahansa
asennossa, koko vanteeseen on helppo suihkuttaa pesuainetta. Parin minuutin vaikuttamisen jälkeen vanteen kimppuun tiskiharjan kanssa, ja likahan
irtoaa kuin leikkiä vain. Harmaasta vanteesta tulee hetkessä musta, lika olisi varmaankin lähtenyt myös pelkällä painepesurilla.

Seuraava kohde on alumiininen takahaarukka monine kulmineen ja lika-taskuineen. Pesuainetta pintaan ja parin minuutin odottelun jälkeen harjan kanssa kimppuun.
Suurin osa puhdistuu taas helposti, olisi varmaan lähtenyt pelkällä painepesurillakin.

Hankalimmaksi kohteeksi muodostuu, odotetusti, takarattaan vierus. Siinä on paljon pinttynyttä likaa, jota kyllä lähtee kiitettävästi irti. Suurimmaksi esteeksi kohteen puhdistuksessa muodostuu lopulta elämänsä ehtoopuolella oleva harja. Seuraavalla kerralla siis mukaan uusi harja, niin alkaa lika irtoamaan! Tällä pesuaineella on kyllä mahdollista irroittaa näinkin pinttinytttä likaa.


Tuomio
Erittäin hyvä pesuaine, jolla irtoaa sitkeäkin lika. Tämä pullo tulee ehdottomasti löytymään jatkossa minun hyllystäni. Myös erittäin vaivaton, sillä yllätävänkin likaiset
osat lähtevät puhtaaksi pelkästään painepesurin voimalla.